top of page

Trip to Vilnius

Toukokuun alussa teimme kolmen ystävän kanssa pienen lomareissun Vilnaan. Lähdimme aikaisin aamulla bussilla kohti Liettuaa ja Vilnaa. Neljän tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme perille aamupäivästä. Sää oli tuolloin pilvinen ja vettäkin satoi hieman, mutta onneksi se parani huomattavasti päivää kohti. Kävimme pizzalla heti Vilnaan saavuttuamme ja sitten lähdimme kävelemään kohti yöpaikkaamme. Yövyimme airBNB:ssä ja valitsemamme asunto oli aivan vanhan kaupungin ytimessä ja se oli todella nätti ja viihtyisä! Kun olimme heittäneet kamppeet kämpällemme, lähdimme kiertelemään vanhaa kaupunkia.

Katedraaliaukio Vilnan vanhassa kaupungissa. Kuvassa näkyy itse katedraali sekä sen kellotorni.

Gediminas torni, jonka juurelle ylös johti mukulakivinen polku. Lähdimme kiipeämään sitä pitkin ja katselemaan maisemia.

Vanhasta kaupungista lähdimme taksilla kohti Akropolis ostoskeskusta, jossa viihdyimme kolmisen tuntia. Illalla kävimme vielä kiertelemässä ja syömässä vanhassa kaupungissa.

Toisena lomapäivänämme lähdimme nauttimaan auringosta, mansikoista ja kauniista maisemista kirsikkapuiden ympäröimään puistoon. Puut eivät harmiksemme kukkineet vielä vaaleanpunaisina, mutta kaunista puistossa oli sitli!

Kiertelimme vielä pitkin vanhan kaupungin katuja ja ihastelimme upeita rakennuksia. Kävimme lounaalla terassilla +22 asteen lämmössä syömässä burgerit, jonka jälkeen lähdimme kohti bussiasemaa ja Riikaa. Loma oli rentouttava ja säät olivat ihanat! Riiassa ei vielä ole niin lämmin kuin Vilnassa oli, joten oli ihanaa saada nauttia kesäisestä tunnelmasta parin päivän ajan. Nyt taas arjen pyörteisiin ja odottelemaan, josko se kesä tulisi tänne Riikaankin pian!

bottom of page